Huumoria Kemiönsaarella
Kirjoittanut: EÖ / IS
Torstai, 02 Helmikuu 2012, 10:47
Yleisön suosima ruotsalaiskoomikko Ronny Eriksson saapuu toukokuussa huumorikiertueelle Suomeen esittäen ”HopKok” -nimisen shownsa. Eriksson kutsuu itseään pessimistikonsultiksi ja hänet tunnetaan hurjanhauskoista sosiaalipoliittisista showeistaan. Tällä kertaa hän pilailee toimittajien, poliitikkojen, puhelinmyyjien, ammattiliittojen ja kaikkien muiden ärtymystä herättävien ilmiöiden kustannuksella. Show sisältää myös laulua ja musiikkia. Pianolla säestää Benneth Fagerlund.
ERIKSSON debytoi lava-artistina jo neljäkymmentä vuotta sitten ja stand up -koomikkona hän on tullut tunnetuksi parin vuosikymmenen ajan.
- Kun minä olin pieni ja ruoaksi tarjottiin hopkok:ia, ruokalaji koostui vanhoista tähteistä, joita kullattiin lisäämällä ruokaan jotakin uutta. Esityksemme pohjautuu samaan ajatukseen: vanhat hauskat jutut höystetään uusilla päähänpistoilla. Ihanaa sekamelskaa. Kirpeää, suolaista ja hitusen makeaa, Eriksoon kuvaa lehtitiedotteessaan.
Eriksson vierailee Kemiön Villa Landessa 27.5. Liput Luckanista.
